Mikä musiikki sytyttää?
- Corvus cornix
- Viestit: 25
- Liittynyt: To 04.09.2008 10:12
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Mikä musiikki sytyttää?
Kun täällä kerran kysellään kaikkea muutakin lemmikeistä muihin harrastuksiin, niin pitäähän sitä musiikista edes yksi ketju kehittää. Musiikkihan on kuitenkin useimmille ihmisille kohtuullisen tärkeä asia - eikö vaan No, toisille enemmän ja toisille ehkä vähemmän, mutta minulle on enemmän, vaikken mitään osaa soittaakaan - paitsi suutani melko hyvin (siis hyvä puhumaan, en ikävä kyllä laulamaan). No niin, löpinät sikseen ja asiaan eli mikä musiikki (bändit, biisit, tyylisuunta...) kirjoitushetkellä saa tunteet kuohumaan, jalan vipattamaan ja lantion keinumaan tai tukan heilumaan?
Voi, kun on kivaa aloittaa Enpä olisi vielä vuosi sitten uskonut, että minusta tulee innokas "metallin" kuluttaja, mutta niin vain on käynyt. En tosin kuuntele mitä tahansa metallia (ainakaan vielä), vaan muutamaa tiettyä bändiä tällä hetkellä. Eli siis soittolistalla tänään:
Amorphis: albumit Eclipse ja Silent Waters
Eluveitie: Slania
Turisas: The Varangian Way
ja sitten paljon muuta: Uniklubi, 51koodia, Rasmus, 30 seconds to Mars, Kotiteollisuus, Happoradio, Metallica, ACDC, Apulanta... olisihan näitä ja myös klassinen käy. Tässä vain nyt eniten soitetut
Mitäs te muut??

-
- Viestit: 144
- Liittynyt: To 28.08.2008 21:23
- Paikkakunta: Virrat
Re: Mikä musiikki sytyttää?
metallialalla kun työskentelen ja oon muutenkin teräsmies niin tietenkin metallica.
- Dragonfly Vet
- Viestit: 555
- Liittynyt: To 11.09.2008 20:15
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Mikä musiikki sytyttää?
Olosuhteiden pakosta enimmäkseen soi Fröbelin palikat ja PMMP:n Puuhevonen. Välillä myös edelleen se MC Koppa, koppakuorianen, koppa-koppa-koppa-koppa-koppakuoriainen.
Olen melkein kaikkiruokainen, kunhan on hyvin tehtyä. Hittiosastokin kelpaa, mutta Pekka Pohjola, Michael Brecker, Chick Korea, Common, Eppu Normaali, YUP ja Dire Straits, ovat lähellä sydäntä. Metallikin kelpaa, kuten myös ska ja house mielentilasta riippuen. Yölintuakin löytyy hyllystä.
Deathmetal ei uppoa.

Hauskemman kätköilyn puolesta jo vuodesta 2008
- Corvus cornix
- Viestit: 25
- Liittynyt: To 04.09.2008 10:12
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: Mikä musiikki sytyttää?
Öh, no kyllähän meilläkin tuota baby-rockia kuunnellaan, varsinkin kun 6-vuotias poika sai Joulupukilta Salama-cd/radio-soittimen Ei ne kuitenkaan ihan minun mielimusiikkiani ole sittenkään - onneksi meillä on omat soittimet
Muoks: Niin tosiaan myös Eput ja Dire Straits ovat loistavia, mutta eivät tällä hetkellä soittimessa.
Muoks: Niin tosiaan myös Eput ja Dire Straits ovat loistavia, mutta eivät tällä hetkellä soittimessa.
Re: Mikä musiikki sytyttää?
Iron Maiden sytyttää aina.
Vanhempi Metallica eli ... And Justice For All ja sitä vanhemmat.
Threshold - Progressiivista metallia, UK
Porcupine Tree - Progressiivista rockia, UK
Pain Of Salvation - Progressiivista metallia, SWE
Rage - Powermetallia, DE
Dream Theater - Progressiivista metallia, USA
Rush - Progressiivista rockia, CAN
Dire Straits
Ja paljon muuta mikä ei nyt tule mieleen...
Kotimaisista lähinnä Amorphis, Turisas, Stratovarius (vähän), Nightwish (vielä vähemmän).
Radiossa soi lähes aina Radio Rock.

No rock ja hevi... Kotimaisista Timo Rautiainen (&Trio Niskalaukaus), Kotiteollisuus, Maj Karma, Norhthern Kings, Mokoma, Stam1na, Stratovarius, Sonata Arctica, Amorphis, Nightwish..... Ulkomaisista nyt ainakin Iron Maiden, Metallica, Scorpions ja Guns N'Roses. Näillä siis mennään näin alkuun. Muutakin kyllä tulee kuunneltua mutta ei niitä kaikkia muista tähän hätään
- Corvus cornix
- Viestit: 25
- Liittynyt: To 04.09.2008 10:12
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: Mikä musiikki sytyttää?
Amorphiksen kuuntelijoille pikku mainos: 20.3.2009 Hämeenlinnassa Verkatehtaalla. Ja suosittelen tutustumista myös Eluveitiehen (sveitsiläinen folk-metallia soittava loistava bändi) niille, jotka pitävät Amorphiksesta ja/tai Turisaksesta
Re: Mikä musiikki sytyttää?
Nämä meilläkin soivat päivittäinDragonfly Vet kirjoitti:Olosuhteiden pakosta enimmäkseen soi Fröbelin palikat ja PMMP:n Puuhevonen.
Yö ja Nightwish ovat in tällä hetkellä, Yöltä erityisesti uppoaa ne vanhemmat biisit (mahdanko elää teini-ikää uudestaan...). Mutta mielentilasta riippuen välillä kuuntelen mm. joitain iskelmiä, meneviä Finnhitsejä, Abbaa, Boney M:ää, klassista, metallia ja nykyään jopa jotkut hieman jatsahtavat biisitkin ovat alkaneet tuntua siedettävältä. Niin ja Rautavaara ja Rauli Badding Somerjoki ovat pysyneet vuosien ajan kestosuosikkeina.
Re: Mikä musiikki sytyttää?
No, se on ihan selvällä suomen kielellä jatsi ja tarkennettuna tällä hetkellä muusikot John Coltrane, Wayne Shorter sekä Joe Henderson. Sekosin tähän genreen jo lukioaikoina ja minua pidettiin vissiin syystä vähän omituisena. Nykyään kypsässä iässä tämä addiktioni on edelleen lähimpieni kummastelun aiheena, kuten myös geokätköily. Onneksi sentään koiramme pitävät samoista asioista kuin minäkin.
Alkakaas muuten muutkin syventyä jatsiin. Kohta nimittäin tupsahtaa Turkuun D5-mysteeri tästä aiheesta.
Alkakaas muuten muutkin syventyä jatsiin. Kohta nimittäin tupsahtaa Turkuun D5-mysteeri tästä aiheesta.
-
- Viestit: 67
- Liittynyt: Ma 15.01.2007 18:05
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Mikä musiikki sytyttää?
Kulutan musikkia niin laidasta laitaan, että tulisi liian pitkä lista. Niinpä nostan esiin vain pari harvinaisempaa helmeä mm. Bluesin suunnalta:
Stevie Ray Vaughan: Aivan käsittämätön luonnonlahjakkuus, kitaravirtuoosi ja laulujen tekijä. Maksaisin mitä vain jos voisin päästä näkemään ja kuulemaan häntä livenä, mutta valitettavasti "hinta" siitä on liian kova (SRV kuoli 27. elokuuta 1990 traagisesti lento-onnettomuudessa juuri kun oli onnistunut nousemaan kuiville alkoholin ja pillereiden suosta)
Robert Cray: Etenkin hänen 80-luvun tuotantonsa on Bluesia parhaimmillaan.
Los Lobos: Persoonallista meksikolaissävytteistä rythm and bluesia. Ja jälleen kerran etenkin 80-luvun lopun tuotanto .
Sting: Miehen ääni ja musiikki saa kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. Diggasin nuorena poikana myös Policea.
Astor Piazzolla: Hänen taiturimaisten Bandoneon tangojen joukosta löytyy joitakin helmiä, joihin on ladattu niin paljon tuskaa ja tunnetta, että niitä täydellisessä pimeydessä kuulokkeilla kuunnellessä (käyttäen tietenkin riittävän dynamiikan takaavaa laadukasta levysoitinta) ei voi välttyä kokemasta todella suurta tunnelatausta.

Nykyhetken suosikkeja: Bo Kaspers Orkester, Keane, Radiohead, Guillemots, ...
Kotimaisia: Shadowplay, Wigvam, ...
Oldies: The Who, Genesis, Yes, Joy Division, ... and first and foremost The Clash.
Melkoisen kaikkiruokainen olen. Moderni jatsikin käy. Klassinen musiikki ei kiinnosta .
RIP Joe Strummer (the future is unwritten) & Jeff Buckley.
Tuossa ulkomuistista ensimmäiset mieleenjääneet.

- Haaskalintu
- Viestit: 950
- Liittynyt: Pe 26.01.2007 15:06
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Mikä musiikki sytyttää?
Onko muuten nimesi jo täällä?
Re: Mikä musiikki sytyttää?
Tänään soi Vesku Loirin Ivalo ja Inari
Iron maiden
Cmx
Kotiteollisuus
Dio
Niin ja kiteeläisenä tietysti nightwish
Iron maiden
Cmx
Kotiteollisuus
Dio
Niin ja kiteeläisenä tietysti nightwish
Re: Mikä musiikki sytyttää?
Mä oon taas DANCE-kategorian kannattaja ja AMBIENTsoi kun tarvitsee hieman rauhallisempaa tunnelmaa. Aina koneella ollessanani soi joku monista iTunesin sadoista radiokanavista. Kotimainen iskelmä ja vanha-tanssimusiikkikin sopii meikäkäiselle jos paikka on oikea=tanssilava. Kevyempi hevikään eikä kaikki klassinenkaan saa mieltä matalaksi.
Re: Mikä musiikki sytyttää?
Työhöni liittyen "joudun" kuuntelemaan klassista - joten sitä ei kiitos vapaa-ajalla. Tunnun olevani jotenkin kausittainen bändien kuuntelija - eli yhtä ja samaa koko ajan putkeen pidempiä aikoja. Viimeisten parin-kolmen vuoden ajan olen tykästynyt lähes yksintulkoon saksankieliseen raskaampaan musiikkiin (NDH). Edellinen kauteni oli puhdasta Rammsteinia ( - ihan oikeesti). Syksyllä löysin Rammsteinin esikuvan Oomph!'in . Nyt on tullut kuunneltua sitten ainoastaan sitä. Tosin mainittakoon että vain kolmea-neljää viimeisintä albumia, vanhempi materiaali on minulle vielä liian kovaa kamaa...
Ja vielä puolustuksen puheenvuoro: kieltä oppii tosi hyvin musiikin avulla. Sanasto on makuni mukaisessa musiikissa vain aika erikoista käytettäväksi arkipäivän tilanteissa lomamatkoilla
Ja vielä puolustuksen puheenvuoro: kieltä oppii tosi hyvin musiikin avulla. Sanasto on makuni mukaisessa musiikissa vain aika erikoista käytettäväksi arkipäivän tilanteissa lomamatkoilla
Re: Mikä musiikki sytyttää?
Musiikin suhteen olen melkein kaikkiruokainen - ainoastaan raskas hevimusiikki ja teknojumputus käy sekä korville että hermoille. Eli klassista, bluesia, popmusiikkia sekä iskelmää: fanitan ihan kympillä Anne Mattilaa (iih, kuin ihana). Toisaalta kätköily- yms. reissuilla kuunnellaan sitä, mistä kuski sattuu pitämään..
"Minä haluan tietää, miksi kauan sitten sä et palannutkaan
Pian kadotin suunnan, helppo polku kaltevana vietti mutkaan"
Pian kadotin suunnan, helppo polku kaltevana vietti mutkaan"
Re: Mikä musiikki sytyttää?
Samiksia ollaan musiikin saralla. Tuohon voisi lisätä muutaman (powermetal, metal yms):team_rmma kirjoitti:Iron Maiden sytyttää aina.
Vanhempi Metallica eli ... And Justice For All ja sitä vanhemmat.
Threshold - Progressiivista metallia, UK
Porcupine Tree - Progressiivista rockia, UK
Pain Of Salvation - Progressiivista metallia, SWE
Rage - Powermetallia, DE
Dream Theater - Progressiivista metallia, USA
Rush - Progressiivista rockia, CAN
Dire Straits
Ja paljon muuta mikä ei nyt tule mieleen...
Kotimaisista lähinnä Amorphis, Turisas, Stratovarius (vähän), Nightwish (vielä vähemmän).
Radiossa soi lähes aina Radio Rock.
Pagan's mind, Norja
Brother Firetribe, Suomi
Disturbed, USA
Dragonforce, UK
Edguy, Saksa
For my pain, Suomi
Gamma ray, Saksa
Helloween, Saksa
Kamelot, USA
Liquid Tension Experiment, USA
Symphony X, USA
To/Die/For, Kouvola - Suomi
Tobias Sammet's Avantasia, Saksa
Onhan niitä muitakin, mutta eiköhän nämä ole ne kuunnelluimmat.
- Jari-Matti
- Viestit: 92
- Liittynyt: To 12.07.2007 12:22
- Paikkakunta: Kangasala
- Viesti:
Re: Mikä musiikki sytyttää?
Country, bluegrass, R&B, blues. Tosin tilanteen mukaan muukin käy.
Jari-Matti
Elämä on kuin golfpallo: ensin saa paljon iskuja ja sitten päätyy kuoppaan.
Elämä on kuin golfpallo: ensin saa paljon iskuja ja sitten päätyy kuoppaan.
Re: Mikä musiikki sytyttää?
Monenlaista on vuosien varrella tullut kuunneltua. Tällä hetkellä auton radiossa pyörii yleensä Nightwish, Nick Cave, Dream Theater, Rammstein, Metallica, Disturbed, NIN, jne. jne. Kotona kuuntelen klassista kun pitäisi keskittyä johonkin ja konemusiikkia pakosta kun tuo toinen puolisko sitä kuuntelee. Lähestulkoon kaikenlainen siis menee.