Discovered, kun on nähnyt vain kuvan?
Discovered, kun on nähnyt vain kuvan?
Mitä keskieurooppalaiset edellä...
Sveitsin geofarmilla useimmat näyttivät golikkokokoelmiaan vain kuvina esim. iPadilta tai läppäriltä. Ajattelin, että Tampereellakin voisi ohjeistaa siten, että omia kulkijoitaan voisi esitellä näinkin tuomatta itse aarteita / aarrekansioita tapahtumaan.. Herättääkö mietteitä tahi suuria tunteita?
Pääsääntöisesti lienee kulkijan omistajan asia, millaisia edellytyksiä discoverille asettaa.. Meillä esimerkiksi kuvasin uutukaisen mukana kulkevan kolikon molemmat puolet tavalla, että koodi on nähtävissä golikon sivulla. Silti tämä loggausoli aika yllätys

Re: Discovered, kun on nähnyt vain kuvan?
No, onhan sitä joskus nähty coinit ja mukaan on pistetty lappunen, jossa koodit.
Ainakin itse käytän kännykameraan muistiinpanovälineenä, joten kuvastahan siinäkin.
Tietysti voi taittaa paljonkin peistä, onko kolikot vain gs:n ansaintaa...
Ainakin itse käytän kännykameraan muistiinpanovälineenä, joten kuvastahan siinäkin.
Tietysti voi taittaa paljonkin peistä, onko kolikot vain gs:n ansaintaa...
Re: Discovered, kun on nähnyt vain kuvan?
Jotkut suosii valmiiksi tulostettuja lappuja mihin kirjaillut omien golikkojen koodit ja jaellut niitä kaikille halukkaille.
No tietty golikkokin olisi kiva olla näkyvillä. Kuvana nyt ainakin.

N 60° 51.1889' E 28° 01.7719'
Re: Discovered, kun on nähnyt vain kuvan?
Katsotaan lappua johon on tulostettu kuva jostain kolikosta, sitten saa ikonin?? Täytyy sanoa että näin kolikoita harrastamattoman korvissa kuulostaa aika naurettavalta .
Mutta mitäs se mulle kuuluu, itse liikuttelen niitä vain sen takia että ne ovat kauniita esineitä ja tuntuvat hyvältä kädessä. Voishan sitä toki jotain kuksaakin kai kuljetella.
Mutta mitäs se mulle kuuluu, itse liikuttelen niitä vain sen takia että ne ovat kauniita esineitä ja tuntuvat hyvältä kädessä. Voishan sitä toki jotain kuksaakin kai kuljetella.
Re: Discovered, kun on nähnyt vain kuvan?
Jos kuksan kuljettelu kiinnostaa, niin sellastakin on tarjolla täällä: http://coord.info/GC19DDGGekkonen kirjoitti:Voishan sitä toki jotain kuksaakin kai kuljetella.
Sori räikeä offtopic. Hölmöä mun mielestä discoveerata jossei oikeesti ole nähnyt.
Re: Discovered, kun on nähnyt vain kuvan?
Kukin teekee niin kuin parhaaksi näkee. Itse olen kyllä sitä mieltä, että golikko/tb pitää kyllä nähdä ihan konkreettisesti ennen kuin voi discoverata sen.
Mistään printistä tms. en kyllä itse halua discoverata mitään, siinä menee mielestäni hommasta idea hukkaan.
Mistään printistä tms. en kyllä itse halua discoverata mitään, siinä menee mielestäni hommasta idea hukkaan.
Re: Discovered, kun on nähnyt vain kuvan?
Säännöistä puheen ollen, Geofarmin gigakolikon kuvauksessa (http://www.geocaching.com/track/details ... 580&page=2) mainitaan, että ko. kolikon saa logata vain megatapahtuman aikana, ja pyydetään sensuroimaan koodi loggauksiin liitetyistä kuvista. Hyvin on jälkimmäinen pyyntö näyttänyt tehonneen Loggauksista tosin löytyy tällainen viikko eventin jälkeen: "auf dem iphone des Urhebers ernies discovered.....cool!"
Courage is not the absence of fear, but rather the judgment that something is more important than fear.
Re: Discovered, kun on nähnyt vain kuvan?
Mikä idea?IcyMann kirjoitti:Kukin teekee niin kuin parhaaksi näkee. Itse olen kyllä sitä mieltä, että golikko/tb pitää kyllä nähdä ihan konkreettisesti ennen kuin voi discoverata sen.
Mistään printistä tms. en kyllä itse halua discoverata mitään, siinä menee mielestäni hommasta idea hukkaan.
Mikä on kolikon idea?
Re: Discovered, kun on nähnyt vain kuvan?
Mun mielestä geokolikon pääidea on se, että niitä voi löytää purkeista ja merkitä silloin nähdyksi ja halutessaan siirtää. En oikein ymmärrä sitäkään, että miitissä plärää satapäin kolikoita kansiossa läpi, saa kansion omistajalta sähköpostilla listan träkkäyskoodeista ja nakuttaa ne "nähdyiksi". Ymmärrän sen, että esim. miitissä näkee jonkun mieleenpainuvan kolikon, näkee vaivan ottaa koodi itse ylös ja sitten logata sen nähdyksi.
Toinen kolikkoihin/TBeihin liittyvä lempiärsytys on se, että mysteerimatkaajien käsittelyssä ei ole minkäänlaisia pelisääntöjä, mutta en taida avautua siitä nyt tähän säikeeseen.
Toinen kolikkoihin/TBeihin liittyvä lempiärsytys on se, että mysteerimatkaajien käsittelyssä ei ole minkäänlaisia pelisääntöjä, mutta en taida avautua siitä nyt tähän säikeeseen.
Re: Discovered, kun on nähnyt vain kuvan?
Itseäni mietityttä se, että tb/coini-koodi on maksullinen.
Purkkikoodi on ainakin toistaiseksi ilmainen, mutta jos haluaisi tehdä itse vaeltelevaisen, niin siihen ei koodia saa, ehkä rahalla...
Ehkä se oli yksi syy, miksi uudet vaeltelevat on kielletty, kun niistä ei tule tuottoa.
Paljonkohan kolikonvalmistajat maksaa gs:lle, että saavat koodin, joka toimii gc.com:ssa?
Purkkikoodi on ainakin toistaiseksi ilmainen, mutta jos haluaisi tehdä itse vaeltelevaisen, niin siihen ei koodia saa, ehkä rahalla...
Ehkä se oli yksi syy, miksi uudet vaeltelevat on kielletty, kun niistä ei tule tuottoa.
Paljonkohan kolikonvalmistajat maksaa gs:lle, että saavat koodin, joka toimii gc.com:ssa?
Re: Discovered, kun on nähnyt vain kuvan?
Yritin kerran määritellä pelisääntojä mysteerimatkaajien käsittelylle, mutta sen mysteerin ALR (Additional Logging Requirements) kuulemma kieltää semmosen. Harmitti kyllä melkoisesti silloin, (ja harmittaa vieläkin).teukkam kirjoitti:...Toinen kolikkoihin/TBeihin liittyvä lempiärsytys on se, että mysteerimatkaajien käsittelyssä ei ole minkäänlaisia pelisääntöjä, mutta en taida avautua siitä nyt tähän säikeeseen.
- FireFox-71
- Viestit: 239
- Liittynyt: Su 10.10.2010 19:20
- Paikkakunta: Virrat
Ehdottomasti...
Minun kantani on, että ehdottomasti on nähtävä kolikko tahi kulkija oikeasti.
Pelkkä valokuva kolikosta on mielestäni melkoisen tylsä tapa tutustua kolikkoon jonka tuntumaan ja "sieluun" pääsee käsiksi vain koskettamalla eli hypistelemällä
Jokainen toki tekee kolikoillaan mitä parhaaksi näkee, vaan jos ei ole valmis oikeaa kolikkoa muille näyttämään, voisi mielestäni ottaa vain kokonaiskuvan kokoelmastaan ilman koodeja.
Surkein kolikko johon olen purkeilla törmännyt oli valokopio itse kolikosta....täytyy myöntää että sen löytäminen ei lämmittänyt mieltä millään tavalla.

Se ettet tiedä, ei tarkoita ettei voisi olla.
______________________Kettu Kuittaa
______________________Kettu Kuittaa
Re: Ehdottomasti...
Minäkin olen törmännyt sellaiseen, mutta kyseessä taisi olla kadonneen tilalle laitettu "kopio".FireFox-71 kirjoitti: Surkein kolikko johon olen purkeilla törmännyt oli valokopio itse kolikosta....täytyy myöntää että sen löytäminen ei lämmittänyt mieltä millään tavalla.
aina jotain hukassa