Mikä on kätköilyssä kivaa?
Mikä on kätköilyssä kivaa?
Monet etsivät kätköjä ihan vapaa-ajan täytteeksi, mutta missä se kiva on teidän mielestä?
Itse olen hermostunut yhden kerran kun en voinut mitenkään logata kohdetta, vaikka kutakuin tiesin missä se on tienreunassa olevassa kalliossa tai puussa helposti. Auton olisi voinut jättää jopa yli km päähän kohteesta ja käveltävä sinne tienvartta pitkin, koska ainoa kortillinen ja kyydistä ei voi jättää silloin meikää. Metsäkohde ei hetkauta samalla metrimäärällä, mutta tämmöinen kiusa ilmestynyt elämään jostain tyhjästä?
No, olen toipunut tilanteesta ja jatkan ilotsemista kaikista mitä löydän tai en löydä. Ei löytäminen (DNF) ei ole tuntunut ylipahalta, vaan se että en voi sitä edes etsiä.
Kätköilyssä on kivaa löytämisen ilon lisäksi se mahdollinen maisema tai paikka jossa jotain historiaakin. Tänään löysin kaksi mieleistäni kohdetta kahdeksasta joista toiseen tuli DNF. Paikko tiedossa, koska kohde hyvä!

Re: Mikä on kätköilyssä kivaa?
Minusta kaikki muu paitsi pilkun nussiminen on kivaa kätköilyssä.
- Vilosparta
- Viestit: 191
- Liittynyt: Ma 19.02.2007 11:49
- Paikkakunta: Hyvinkää / Tartto Viro
Re: Mikä on kätköilyssä kivaa?
"Minusta kaikki muu paitsi pilkun nussiminen on kivaa kätköilyssä."
Täysin samaa mieltä.
Täysin samaa mieltä.
"Päivittäin googlaan KeithRichardsin ja jos hän elää minullakin menee hyvin (Antony Bourdain)"
Re: Mikä on kätköilyssä kivaa?
Kätköilyssä kaikki on kivaa
etenki luonnossa kuljeskelu
etenki luonnossa kuljeskelu
-
- Viestit: 67
- Liittynyt: Pe 03.10.2008 15:38
- Paikkakunta: Muurame
Re: Mikä on kätköilyssä kivaa?
-saa tonkia kaikenlaisia paikkoja, koska on on hyvä (?) syy. Muuten en enää tällä iällä kehtaisi.
-löytää uusia paikkoja tai näkee vanhat uusista näkökulmista
-saa olla yhdessä perheen kanssa
-saa olla itsekseen itsensä kanssa
-saa raitista ilmaa ja liikuntaa
-näkee paljon kaunista, tai ainakin kasvattavaa
-löytämisestä tulee onnistunut olo ja sehän on oikein positiivista

Samaa mieltä kollegojen EnizBambeniz ja Vilosparta kanssa. Lisäksi erityisen kivaa on kätköjen löytyminen! Porukalla (reijamasa, Viltsu ja Nuorpoikajaosto) pohdittiin erään kätköilypäivän jälkeen kysymystä siitä, mikä oli päivän kivoin kätkö. Masa sen pamautti osuvasti: "jokainen joka löytyi!". Siihen ei ollut mitään lisättävää!Vilosparta kirjoitti:Täysin samaa mieltä.
//geonovice sikajack
Re: Mikä on kätköilyssä kivaa?
Kätköilyssä on kivaa se, että se saa minut ulos ja liikkeelle!
Mukavaa on myös nähdä paikkoja, etsiä, löytää, piilottaa, suunnitella ja ratkoa.
Pidän myös siitä, että saa tutustua uusiin ihmisiin ja halutessaan myös kulkea yksin pitkin metsiä.. juuri silloin kun sattuu huvittamaan. Ei siis ole sidoksissa tiettyyn aikaan.
Kaikki.
Mukavaa on myös nähdä paikkoja, etsiä, löytää, piilottaa, suunnitella ja ratkoa.
Pidän myös siitä, että saa tutustua uusiin ihmisiin ja halutessaan myös kulkea yksin pitkin metsiä.. juuri silloin kun sattuu huvittamaan. Ei siis ole sidoksissa tiettyyn aikaan.
Kaikki.
Re: Mikä on kätköilyssä kivaa?
Kätköilystä saa yhden hyvän syyn lisää lähteä perheen kanssa ulkoilemaan, vieläpä hienoihin paikkoihin joihin ei välttämättä muuten osaisi lähteä.
Parempi olut mahassa kuin kymmenen hanassa !
Re: Mikä on kätköilyssä kivaa?
Vaikka mikä.
-Etsimisen ja löytämisen ilo.
-Hienot kohteet joita näkee kun kätkö sattuu olemaan sellaisella. Tullut käytyä monessa sellaisessa paikassa joihin ei muuten eksyisi.
-Kätköilyn ohessa nähdyt muut asiat, esim aivan vierestä ohilennon tehnyt kaulushaikara viime kesänä yhdellä jästityksi todetulla purkilla.
-Ulkona liikkuminen
-Kommellukset joita matkalla sattuu
-Moni turhanpäiväinen draama tällä foorumilla, korvaa huonot saippuaoopperat mennen tullen...
Itse tykkään reissata porukalla. Tuntuu että jaetusta kokemuksesta on enemmän iloa kuin yksinään hakemisesta. Muutenkin kuin vahingoniloa siitä kun joku porukasta esim pyllähtää lumisella kalliolla tai rikkoo farkkunsa polvesta märällä kalliolla rymytessään.
Kätköilyn myötä on myös lisääntynyt mukavasti paikallistuntemus ja googletustaidot. Monta sohvamysteeriä on ratkottuna googlen avulla.

Eniten kätköilyssä **tuttaa toiset kätköilijät.
Re: Mikä on kätköilyssä kivaa?
Ei tuohon Marjiksen listaan ollut juuri mitään lisättävää
Paikallistuntemus tosiaan on lisääntynyt ja ilman kätköilyä olisi moni käymisen arvoinen paikka jäänyt käymättä
Paikallistuntemus tosiaan on lisääntynyt ja ilman kätköilyä olisi moni käymisen arvoinen paikka jäänyt käymättä
Liberate tuteme ex inferis
Re: Mikä on kätköilyssä kivaa?
On kiva etsiä jotain mitä ei kukaan ole edes kadottanut.
Onko nimesi jo tuolla? -> http://www.koti.phnet.fi/tonny/
Re: Mikä on kätköilyssä kivaa?
Yhdyn tuohon Marjiksen tekstiin täysin. Ainoana lisäyksenä lisään nuo mahtavat muut kätköilijät joihin törmää satunnaisesti purkkeja etsiessä...
Re: Mikä on kätköilyssä kivaa?
On totta, että porukassa on kivaa. Mutta minä pidän enemmän yksin kätköilemisestä. Porukalla kätkötkin tahtovat löytyä niin nopeasti.Marjis kirjoitti:Tuntuu että jaetusta kokemuksesta on enemmän iloa kuin yksinään hakemisesta.
Totta puhuen vaihtelu virkistää. Välillä porukalla ja välillä yksin. Niin on parasta.
Asiallinen nostalginen turpeenrepijä
Re: Mikä on kätköilyssä kivaa?
Me on tehty porukassa niin, että annetaan kaikkien etsiä rauhassa eikä purkin jo löytänyt/löytäneet paljasta muille että on löytänyt (aina ei pokka kyllä pidä, etenkään kaikilla... ja monesti kännykän räpläys kavaltaa löydön jos alkaa heti merkkaamaan liveen sitä löydetyksi), vaan jätetään se etsimisen ilo kaikille. Porukassakin voi siis tehdä niin, että kaikki saavat oikeasti tehdä itse oman löytönsä. Ja pidänkin tätä mieluisimpana tapana. Joutuisin venyttämään omatuntoani rankasti jos merkitsisin löydön kätköstä, jota en oikeasti olisikaan itse löytänyt lainkaan.ilkant kirjoitti:Porukalla kätkötkin tahtovat löytyä niin nopeasti.
Eniten kätköilyssä **tuttaa toiset kätköilijät.
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: Su 01.04.2007 16:30
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Mikä on kätköilyssä kivaa?
Kivat loggaukset ilahduttavat. Minua nauratti ihan hirveästi tämän päiväinen loggaus Laipanmaan Vehmaan kätköstä: "Sami löysi kätkön heti kun saavuimme paikalle - ennen kuin kerkesimme edes tarkastamaan tarkempaa sijaintia GPS:stä. Oli kuulemma sellainen paikka johon itse menisi jos olisi kätkö."
Re: Mikä on kätköilyssä kivaa?
Itsensä ylittäminen. Tunne, kun saat kätköpurkin käsiisi paikassa, joka ensisilmäyksellä tuntuu täysin mahdottomalta. Mysteerien ahaa-elämykset. Kätköpurkit, joiden väkertämisessä on oikeasti nähty vaivaa ja kätköt, jotka on mietitty tarkkaan ja jotka sisältävät hienon ajatuksen. Ja tietenkin ulkoilma, reippailu, hienot maisemat (kamera kulkee aina mukana) ja muiden kätköilijöiden tapaaminen purkeilla.
- Dragonfly Vet
- Viestit: 555
- Liittynyt: To 11.09.2008 20:15
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Mikä on kätköilyssä kivaa?
Viemäriputkiin tunkeutuminen, pimeässä metsässä kompurointi, liukkailla rantakivillä liukastelu, lenkkareissa suolla samoilu, siltarakenteissa kiipeileminen.
Siinäpä ne pääpiirteissään. Kuka tykkää mistäkin.
Siinäpä ne pääpiirteissään. Kuka tykkää mistäkin.
Hauskemman kätköilyn puolesta jo vuodesta 2008
Re: Mikä on kätköilyssä kivaa?
Heips,
eläkevaarina, myös kätköilyn osalta, voin kertoa vaan siitä mistä sain parhaat kiksit kätköilyn tiimoilta, ja kyllä se on mielestäni melko helppoa muistella !!
I. Eka kätkö , en löytäny sitä eka käynnillä mutta sitte kun se löyty niin olin heti myyty . Cache rail !!!
II. Monta upeaa maisemakätköä joista pääsin nauttimaan alkutaipaleella.
III. Omien kätköjen funtsailu, paikkojen haeskelu ja löytäminen, kätkökuvausten rakentelu, piilottaminen ja sitten lokkausten odottelu ja lukeminen !! Parasta kotiseutuoppia kun siihen jaksaa paneutua
Kiitos kaikille lokeista !!!
IV. Olen tavannut ison kasan upeita ihmisiä täällä netissä ja jopa kasvokkain muutamassa miitissä jolloin on käyty osin ihan oikeita keskusteluja tavoista ja toimimisen malleista, luontoarvoista ja muista minulle tärkeistä asioista.
Siis : Hienot paikat ja vielä parempi seura !!!!!!!

Terveisin Kätköilyvaari !!
Re: Mikä on kätköilyssä kivaa?
Hienoja juttuja on maltettu kirjoitella mikä tästä kätköilystä tekee sen kivan.
Itse kätköilen mieluiten yksin, koska löytämisen ilo on se juttu ainenkin itselle ja nielen sen DNF kun ei löydy, sekä revanssi kohteeseen jos mahdollista myöhemmin.(en käytä help-puhelinta löytämiseen, vie pohjan jutusta) On mukana usein vaimokin joka lähinnä maisemia kuvailemassa jos kuvattavaa näillä maailmanperintö-kohteilla ilmenee.
Kiva kun on mukavaa!

"Jokaisen oikein rakennetun pojan tekee joskus vastustamattomasti mieli etsiä kätkettyä aarretta."
Mark Twain: Tom Sawyerin seikkailut
Mark Twain: Tom Sawyerin seikkailut