Geokätköilijöiden avuliaisuus
-
- Viestit: 37
- Liittynyt: Pe 29.06.2012 10:59
- Paikkakunta: Nastola
Re: Geokätköilijöiden avuliaisuus
Itse sen verta voisin sanoa tuosta kätkön piilottamisesta että kyllä mä muistan myös kun mollattiin alussa kun ohjeita kyselin miten purkin piilotan ja pieniä vinkkejä siihen, ja en silloin ollut löytänytkään kuin 9 purkkia ja muistanpa muutaman nimimerkin jotka juuri sanoivat että löytöjä pitää olla useampi sata ennenkuin piilottaa omaa.. mutta ihan hyvin lopulta sain apua tässäkin asiassa ja olen myös saanut mukavia kätköilyvinkkejä sekä paikkoja joissa kannattaa käydä kunhan kerkeää. Autottomalle tällähetkellä ei ole hirveästi lähipurkkeja enää ja auton kyllä hankin taas tuossa kk päästä..
Mutta kyllä mä vastaisin jos kysytään että ovatko kanssakätköilijät avuliasta porukkaa niin mun mielestä ovat! Toki täytyy muistaa että meitä on moneen junaan ja mielipiteitä löytyy aivan varmasti jokalähtöön.
Mitä tulee itse kätköilyyn niin esim minulla oli aikaisemmin koulua+työt ja emännälläni töitä+opiskelua jotenka en mä tai me kerkee revetä etsimään kk sitä 200 purkkia tai harrastamaan tätä touhua täyspäiväisesti koska ensiksikin siihen menee ihan v.. rahaa (jos nyt joku ei vielä ole polttoaineen hinnasta perillä) toisekseen mulla on muitakin harrastuksia tämän lisäksi ja en ole koskaan tahtonutkaan tehdä tästä hommasta mitään pakkopullaa vaan käydä rauhakseen kivoilla paikoilla "päiväretkillä" ja etsiä purkkeja siinä sivussa..tästä hommasta menee idea jos otat tavotteksi ravata sen x määrän purkkeja kk tai vuodessa.
Mutta joo, kanssakätköilijät ovat mielestäni avuliasta sakkia ja kommunikaatio tuntuu toimivan ihan mallikkaasti ja toki täytyy muistaa se että vieläkin on paljon porukkaa joka ei ole tästä lajista edes kuullut tai ymmärrä sitä kunnolla jotenka jos multa kysytään jotain kätköttämisestä niin esim Nastolassa on todella hyvin nyt kätköjä uutta harrastajaa silmällä pitäen! Ja näin on myös monessa muussakin paikkakunnassa mutta tämä olikin vain esimerkki,ja muilta kätköilijöiltä saa varmasti uudet harrastajat apua jos tahtovat tai näin toivon itse!
PERUSTELUNI: Purkkeja on kaikkia kokoja, muutama mysteeri,muutama perusmikro, muutama paha metsäpurkki yms.. jotenka uusi harrastaja pääsee heti tutustumaan kätköihin ns joka sortissa.. ja terrainarvossa tämä olisi mielestäni tärkeää jos ajatellaan tiettyä paikkaa tai paikkakunnan kätköttämistä, toki purkkeja alkaa Suomessa olla jo niin paljon että paikkakunnat joissa ei kätköä ole on harvemmassa kuin puut saharassa.. jos nyt Lappi jätetään pois luvusta
Mitä tulee sitten itse auttamiseen niin voin kyllä lähteä purkeille mukaan ja autan tarvittaessa paikallisia ja kauempaakin tulleita kätköilijöitä sekä uusia jos vain on tarvis numerosta 050-9111611
Hyvää ja turvallista kätköilykesää kaikille!

Tänään eräs avulias kätköilijä hitsasi Tilhosten kyydin sellaiseen kuosiin, että kehtaa katsastusasemalla koittaa onneaan. Iso kiitos tämän osuvan langan kautta myös!
-
- Viestit: 374
- Liittynyt: Su 07.06.2009 11:27
Re: Geokätköilijöiden avuliaisuus
Nythän tästä on tekeillä tapaustutkimus, jossa verrataan tuoreen kätköttäjän saamaa palautetta erittäin kokeneen piilottajakonkarin saamiin kommentteihin. Tapaukset muistuttavat sen verran läheisesti toisiaan, että näistä pystynee muodostamaan käsityksen palautteen kitkeryydestä suhteessa piilottajan kokemukseen. Onko niissä selkeää eroa vai ei, on jokaisen oma tulkinta.RH kirjoitti:Toki, mutta täällä en ymmärrä esimerkiksi vihamielisyyttä uusia kätköttäjiä kohtaan. Joskus vaikuttaa siltä, että jos löytöjä on 1000+, saa aloittelijoille olla mulkero sekä keskustelussa että logeissa.
Tämän viestin tarkoituksena ei ole millään muotoa moittia tai tuoda esille negatiivisessa sävyssä edellä mainittuja kätköntekijöitä, kätköjä, niiden etsijöitä, aluetta, purkkia tai muitakaan suoraan tai välillisesti asiaan liittyviä tahoja. (<- positiiviset hymiöt vielä korostamaan, ettei kyseessä ole moittiva ja negatiivinen kannanotto)
Re: Geokätköilijöiden avuliaisuus
Kätköt ovat tähdityksensä perusteella hyvin samankaltaiset, elleivät jopa identtiset. Itse olen jäävi arvioimaan DNF lokkausten tyyliä, mutta tästä voi kukin tehdä nopeasti vertailevaa tutkimusta. Minua on usein neuvottu tekemään regular kokoisia tradeja, jotka eivät ole korkealla puussa. Taitaa olla silti parempi pysytellä mysteereissä eikä kuunnella kaiken karvaisia oppaita.Geomurmelit kirjoitti:Nythän tästä on tekeillä tapaustutkimus, jossa verrataan tuoreen kätköttäjän saamaa palautetta erittäin kokeneen piilottajakonkarin saamiin kommentteihin. Tapaukset muistuttavat sen verran läheisesti toisiaan, että näistä pystynee muodostamaan käsityksen palautteen kitkeryydestä suhteessa piilottajan kokemukseen. Onko niissä selkeää eroa vai ei, on jokaisen oma tulkinta.
-
- Viestit: 374
- Liittynyt: Su 07.06.2009 11:27
Re: Geokätköilijöiden avuliaisuus
Olet saanut oikein hyviä neuvoja ja ehdottomasti kannustan jatkamaan traditionaalisten murmeliyhteensopivassa maastossa olevien regulaaripurnukoiden tekemistä! Ne ovat oikein tervetulleita ja toivottujaarisoft kirjoitti:Minua on usein neuvottu tekemään regular kokoisia tradeja, jotka eivät ole korkealla puussa. Taitaa olla silti parempi pysytellä mysteereissä eikä kuunnella kaiken karvaisia oppaita.
-
- Viestit: 294
- Liittynyt: Ma 22.12.2008 18:18
Re: Geokätköilijöiden avuliaisuus
Palaanpa vielä alkuperäiseen aiheeseen .
Mitä kaikkea olen saanutkaan?
- paikallisoppaan Ranskassa mukaan kätköille
- apua mysteerien ratkonnassa
- gepsin lainaksi, kun oma hajosi (on vieläkin minulla...)
- onkivavan lahjaksi
- koska olen "täysin toivoton kädentaidoiltani", niin minulle on tehty kaksi kätköpurkkia
Nuo tulivat ensimmäisinä mieleen. Kätköilijät ovat ihania .

Minä olen saanut rakkaan monitoimivälineeni takaisin erään kätköilijän kautta.
Olin tiputtanut yhdelle kätkölle tämän ja seuraava kävijä laittoi viestiä, että onko joku hukassa. Kiitos tästä hänelle! Itku pääsi kotona, kun oli työkalu kadonnut.
On aina kiva, jos saa vähän mysteereihin potkua, jos ne meinaa potkia liikaa minua. En odota saavani suoria vastauksia, mutta joskus harmittaa se, että itse olet ratkaissut mysteerin, nähnyt siihen tuntien vaivan ja haet tämän seuralaisen kanssa, niin seuralainen kierrättää näillä mysteereillä omat kaverinsa tai kertoo suoraan mistä purkin löytää. Siinä laittaa harmittamaan nämä vapaamatkustajat sekä naattien antajat. Niinpä olen muuttunut niin tylyksi, että haen yksin vaikeammat mysteerit enkä anna enää edes vinkkejä, ellen huomaa, että toinen on yrittänyt oikeasti itse ensiksi ratkaista.

Menee vähän OT kyllä, mutta itseäki vähän harmittaa nämä "Mummi ratkaisi ja koira haki" -logaukset mysteereissä, joita itse koittaa pähkäillä tuloksetta. Jokaisen oma asia tietysti, eikä tämä ole mikään kilpailu.Siipisupi kirjoitti:seuralainen kierrättää näillä mysteereillä omat kaverinsa tai kertoo suoraan mistä purkin löytää. Siinä laittaa harmittamaan nämä vapaamatkustajat sekä naattien antajat
Re: Geokätköilijöiden avuliaisuus
Voin omasta puolestani sanoa, että apua on saatu, ja olen siitä kiitollinen. Eräälle kätkölle kadonneet auton avaimet löysivät kotiin. Tieto niiden löytymisestä tuli sekä kätkön omistajalta että löytäjältä.
Miitissä olen keskustellut mysteistä kätkökollegoiden kanssa. Itse en suoraa apua halunnut, vaikka sellaisestakin sain lupauksen. Kiitin ja lupasin palata asiaan, jos tarvis tulee. Kätkö löytyi sittemmin ilman apua, mutta tuntui kivalta kuulla, että apua on saatavissa.
Meillä on piilotettuna vasta yksi kätkö. Se toteutettiin uran alkuvaiheissa, muistaakseni aika pian ensimmäisen 100 kätkön löytämisen jälkeen. Yhdeltä ensimmäisistä löytäjistä tuli neuvoa, jonka mukaan muutettiin hieman kätkökuvausta. Neuvon avulla kätköstä tuli parempi enkä kokenut neuvoa arvosteluna, pikemminkin aloittelijan opastuksena.
Miitissä olen keskustellut mysteistä kätkökollegoiden kanssa. Itse en suoraa apua halunnut, vaikka sellaisestakin sain lupauksen. Kiitin ja lupasin palata asiaan, jos tarvis tulee. Kätkö löytyi sittemmin ilman apua, mutta tuntui kivalta kuulla, että apua on saatavissa.
Meillä on piilotettuna vasta yksi kätkö. Se toteutettiin uran alkuvaiheissa, muistaakseni aika pian ensimmäisen 100 kätkön löytämisen jälkeen. Yhdeltä ensimmäisistä löytäjistä tuli neuvoa, jonka mukaan muutettiin hieman kätkökuvausta. Neuvon avulla kätköstä tuli parempi enkä kokenut neuvoa arvosteluna, pikemminkin aloittelijan opastuksena.
-
- Viestit: 294
- Liittynyt: Ma 22.12.2008 18:18
Re: Geokätköilijöiden avuliaisuus
Tulipas taas tänään uusi osoitus kätköilijöiden avuliaisuudesta. Törmättiin ihan sattumalta qumasi+qumaSINI nimimerkkeihin ja hetki höpöteltiin kätköilystä. Kerrottiin, että mainattiin soutaa Hetta-Pallas vaellusreitin lähtöpiste, mutta tuuli oli silloin liian kova, vene kiikkerä, miehellä liian pitkät jalat soutamiseen (joskus pituudestakin on haittaa?) ja matkaa 2,6 km suuntaansa. Niinpä oltiin luovuttu ajatuksesta päästä sinne ja kerrottiin suuntaavamme seuraavaksi Enontekiön kirkolle, joka olikin ainut puuttuva lähikätkö.
No - kirkolla ajoi auto viereen ja sieltä huikattiin "voidaan kyllä käyttää teidät veneellä siellä kätköllä, jos haluatte". Ai ett'ä haluttaisiinko - no tottakai . Wau, suurkiitokset!
Edellisen tähän ketjuun kirjoittamani viestin jälkeen saa kiitellä myös Raksenia (jälleen kerran) venekyydistä Rönnskäriin sekä Gievlosia, joka pelasti Haimmalan gepsin kätköltä, niin ei tarvinnut ajaa Vöyrille saakka takaisin sitä hakemaan. Ja kiittää pitää myös Mrs pvpp:tä, joka kahlasi/ui kanssani Lintubongari Allan Kivelle, vaikka heillä tuo kätkö oli jo haettuna.
Että mikä kätköilijöitä "vaivaa", kun auttavat toisia ihan pyyteettömästi?