Kätkön piilotus- ja julkaisuaika
Kätkön piilotus- ja julkaisuaika
Tapanani kun on latailla GSAK:iin Suomen kätköjä niin aina silloin tällöin pistää silmään seuraava ilmiö:
Lataan vaikka vuoden 2009 löytämättömiä kätköjä, joita on muutettu viimeisen viikon aikana.
GSAK ilmoittaa, että latauksessa on tullut uusi kätkö tai pari, eikä vain päivityksiä noihin vanhoihin.
Tarkempi tutkimus paljastaa, että viikolla julkaistun kätkön piilotuspäivä on vuodelle 2009. Siis onko tuon kätkön piilotuksen ja kätkötarkastajan hyväksynnän välillä ollut tosiaan vuosia? Ja kätkö kaiken aikaa maastossa.
Tästähän seuraa se että tuolla synttäripäivälistalla on sellaisia kätköjä, jotka ovat olleet piilossa vauvaikänsä ja vasta teineinä tulleet julkisiksi.
Mikähän mahtaa olla pisin aika tuolle piilotus- ja julkaisuajankohdan välillä?

Re: Kätkön piilotus- ja julkaisuaika
Mahtaakohan olla niin että on tehty kätkökuvauksen pohja varastoon, vaikka sitä ei ole heti piilotettu. Sitten kun se piilottamisen aika koittaa, niin jää se piilotuspäivä kuvaukseen muuttamatta.Kuukkelit kirjoitti:Tarkempi tutkimus paljastaa, että viikolla julkaistun kätkön piilotuspäivä on vuodelle 2009. Siis onko tuon kätkön piilotuksen ja kätkötarkastajan hyväksynnän välillä ollut tosiaan vuosia?
Itsellänikin näkyy olevan yksi kuvaus odottamassa, ja siinä näyttää olevan päiväyksenä: Hidden : 11/03/2010
Re: Kätkön piilotus- ja julkaisuaika
Ensin kätkö, joka on piilotettu 16.5.2011 eli eilen mutta julkaistu jo 13.7.2008: 333-RockKuukkelit kirjoitti:Mikähän mahtaa olla pisin aika tuolle piilotus- ja julkaisuajankohdan välillä?
Sitten pisimpään odottanut kätkö, eli joka on piilotettu jo 17.2.2008 ja julkaistu vasta 30.5.2010: Haapaniemen mysteeri
7.7.2018 jälkeen kirjoittamani viestit olen kirjoittanut yksityishenkilönä ja kätköilijänä "haksu10", en sivustoon liittyvänä taikka sen ylläpitäjänä.
Kyseistä päivämäärää edeltävät viestit voivat olla sivustoon liittyviä ylläpidollisiakin viestejä.
Kyseistä päivämäärää edeltävät viestit voivat olla sivustoon liittyviä ylläpidollisiakin viestejä.
- Dragonfly Vet
- Viestit: 555
- Liittynyt: To 11.09.2008 20:15
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Kätkön piilotus- ja julkaisuaika
No mulla oli ainakin yksi, jonka aloitin vuonna 2009 ja julkaisin vähän aikaa sitten. Siinä tuli vähän mutkia matkaan. Oli vireillä vähän erilaisempi purkki, jolle päätin tehdä kestävyystestejä (mm. pakastimessa), joita purkki ei läpäissyt. Sitten tuli vähän turhan paljon työhommia 1,5 vuodeksi, enkä ehtinyt kätköjä väsäämään. Nyt kun taas aikaa oli ja löytyi kiva kätkön paikka, muokkasin melkein kaksi vuotta vanhan kätkökuvauksen uusiksi. Silla lailla niitä omituisia päivämääriä syntyy.
Hauskemman kätköilyn puolesta jo vuodesta 2008
Re: Kätkön piilotus- ja julkaisuaika
Voisiko kyseessä olla kätköt, jotka on palautettu arkistosta takaisin aktiivisiksi?
Jos lataat kätköt ilman arkistoituja, ja ko. kätköt ovat olleet aina (sen ajan kun olet GSAK:ia käyttänyt) arkistoituja, niin tuollaiset arkistosta elävien kirjoihin palaavat kätköt näkyvät uusina.
Jos lataat kätköt ilman arkistoituja, ja ko. kätköt ovat olleet aina (sen ajan kun olet GSAK:ia käyttänyt) arkistoituja, niin tuollaiset arkistosta elävien kirjoihin palaavat kätköt näkyvät uusina.
Re: Kätkön piilotus- ja julkaisuaika
Mitenköhän kauan joutuu odotteleen että 13.7 kätkö julkaistaan. Vein sinne yhden kulkijan ja nyt odottelen että joku ensimmäisten joukossa antaisi sille vähän vauhtia
Re: Kätkön piilotus- ja julkaisuaika
Maltti on valttia Kuten saamassasi sähköpostissa kerrotaan, vapaaehtoistarkastajat yrittävät aloittaa kätkösi tarkastusprosessin viikon kuluessa siitä, kun olet laittanut kätkön julkaisujonoon. Aika harvoin Suomessa taitaa ihan viikkoa kestää, mutta varsinkin jos kätkössä on tarkastajan näkemyksen mukaan jokin ongelma, niin saattaapi siinä viikkokin mennä.kepsukka kirjoitti:Mitenköhän kauan joutuu odotteleen että 13.7 kätkö julkaistaan.
(Meilissähän lukee: "It is peak season for cache placement. Your volunteer reviewer will strive to begin the review process within the next 7 days." Groundspeakin mielestä tosin "peak season" tuntuu olevan kaikkialla maailmassa ympäri vuoden )
Re: Kätkön piilotus- ja julkaisuaika
No täytyypä odotella sitten vain
-
- Viestit: 78
- Liittynyt: Ma 19.03.2012 19:39
Re: Kätkön piilotus- ja julkaisuaika
Onkos tässä nyt jäänyt tarkastajalta jotain huomaamatta, tämä on selvää tilastokikkailua:
http://www.geocaching.com/geocache/GC57 ... lya-haaste
Hidden : 28/06/2003
GC-Koodi on kuitenkin tältä vuodelta: GC57XRA
Toivottavasti on purkki säilynyt kaikki nämä vuodet piilossaan
Jos tälle linjalle lähdetään, voin tehdä omalle kotipihalleni uuden suomen vanhimman kätkön.. onko enää järkeä?
Tai täyttää jotain typeriä haasteita varten päiviä, jolloin suomessa ei ole julkaistu yhtään kätköä.. ??

- Salaneuvos
- Viestit: 423
- Liittynyt: Pe 11.05.2007 16:02
- Paikkakunta: Lempäälä
- mikko&sira
- Viestit: 466
- Liittynyt: La 06.01.2007 10:35
- Paikkakunta: Espoo
Re: Kätkön piilotus- ja julkaisuaika
Tuo piilotuspäivä saattaa lipsahtaa tarkastuksessa silmien ohi kun prosessissa on aika monta asiaa, jotka pitää tarkistaa ja tuosta piilotuspäivämäärästä ei tarkastajatyökalukaan mainitse mitään.
Hyvin harvoin vastaan tulee sellaisia kätköjä, joissa päivämäärä on joku muu kuin se piilotuspäivä. Itse muistan tältä vuodelta kaksi tapausta ja se on aika vähän julkaistusta vajaasta 9000 kätköstä.
Hyvin harvoin vastaan tulee sellaisia kätköjä, joissa päivämäärä on joku muu kuin se piilotuspäivä. Itse muistan tältä vuodelta kaksi tapausta ja se on aika vähän julkaistusta vajaasta 9000 kätköstä.
Maailma on erilainen geokätköilijän silmin.
- Salaneuvos
- Viestit: 423
- Liittynyt: Pe 11.05.2007 16:02
- Paikkakunta: Lempäälä
Re: Kätkön piilotus- ja julkaisuaika
Ennen kuin alatte ampumaan tarkastajia voin sanoa että he ovat syyttömiä kätkön piilotus päivämäärään. Päivä määrää EI ole valittu tilasto kikkailun takia vaan sillä on ihan syynsä miksi se on se mikä se on.
Fortuna Favet Fortibus
Re: Kätkön piilotus- ja julkaisuaika
PekkaH on tuona päivänä aloittanut kätköilyn. Siitä lienee tuo päivämäärä. Jos sillä saa tilastoja tutkailevat kierimään tuskissaan, niin se lienee tarkoituskin. Sillä mitä muuta voi odottaa mieheltä, joka joka ketjussa (missä haasteet mainitaan) käy itkemässä "väärin kätköilty"?Janitismus kirjoitti:Onkos tässä nyt jäänyt tarkastajalta jotain huomaamatta, tämä on selvää tilastokikkailua:
http://www.geocaching.com/geocache/GC57 ... lya-haaste
Hidden : 28/06/2003
GC-Koodi on kuitenkin tältä vuodelta: GC57XRA
Toivottavasti on purkki säilynyt kaikki nämä vuodet piilossaan
Jos tälle linjalle lähdetään, voin tehdä omalle kotipihalleni uuden suomen vanhimman kätkön.. onko enää järkeä?
Tai täyttää jotain typeriä haasteita varten päiviä, jolloin suomessa ei ole julkaistu yhtään kätköä.. ??
T. tiimin naispuoleinen
-
- Viestit: 78
- Liittynyt: Ma 19.03.2012 19:39
Re: Kätkön piilotus- ja julkaisuaika
- Haasteen päivämäärä on nyt korjattu, case closed .Kulpakko kirjoitti:PekkaH on tuona päivänä aloittanut kätköilyn. Siitä lienee tuo päivämäärä. Jos sillä saa tilastoja tutkailevat kierimään tuskissaan, niin se lienee tarkoituskin. Sillä mitä muuta voi odottaa mieheltä, joka joka ketjussa (missä haasteet mainitaan) käy itkemässä "väärin kätköilty"?Janitismus kirjoitti:Onkos tässä nyt jäänyt tarkastajalta jotain huomaamatta, tämä on selvää tilastokikkailua:
http://www.geocaching.com/geocache/GC57 ... lya-haaste
Hidden : 28/06/2003
GC-Koodi on kuitenkin tältä vuodelta: GC57XRA
Toivottavasti on purkki säilynyt kaikki nämä vuodet piilossaan
Jos tälle linjalle lähdetään, voin tehdä omalle kotipihalleni uuden suomen vanhimman kätkön.. onko enää järkeä?
Tai täyttää jotain typeriä haasteita varten päiviä, jolloin suomessa ei ole julkaistu yhtään kätköä.. ??
T. tiimin naispuoleinen
Viimeksi muokannut Janitismus, La 06.12.2014 19:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- Salaneuvos
- Viestit: 423
- Liittynyt: Pe 11.05.2007 16:02
- Paikkakunta: Lempäälä
Re: Kätkön piilotus- ja julkaisuaika
En tiedä koska PekkaH on aloittanut, mutta Pekka H on aloittanut kätköilyn kyseisenä päivä määränäJanitismus kirjoitti: - PekkaH ei ole aloittanut kätköilyä kyseisenä päivänä, faktat kuntoon.
Fortuna Favet Fortibus
Re: Kätkön piilotus- ja julkaisuaika
No sulla Pekka H lukee tuossa oikeassa laidassa "Aloitti: 20.06.03 [11 v 5 kk 16 pv]" joten siksi nillittävät
Re: Kätkön piilotus- ja julkaisuaika
On siis väliä Kyllä mä nakkisormien kruunamaton kuninkatar vielä opin tätä pilleriä pyörittämään :pPekka H kirjoitti:En tiedä koska PekkaH on aloittanut, mutta Pekka H on aloittanut kätköilyn kyseisenä päivä määränäJanitismus kirjoitti: - PekkaH ei ole aloittanut kätköilyä kyseisenä päivänä, faktat kuntoon.