Viesti
Kirjoittaja Alvater » To 18.10.2012 0:50
Koira on hyvä naamiointi kätköilyretkillä. 31 löytämästäni kätköstä muistaakseni vain muutamalla koira ei ole ollut mukana loggausta tehdessä. Kerran koira oli suorastaan mainio peiterooli, eräälle varsin näkyvälle nurmipläntille sijoitetulla kätköllä koira sai esittää itseään ja noukkiessani kätkön esitin kerääväni sen tuotoksia. Kätköt tuovat myös toivottua vaihtelua lenkkeihin ja ovat houkutelleet minut ja koirani jo moniin uusiin ja mielenkiintoisiin paikkoihin. Minulla on tapana muutamalla viivalla luonnostella koirani pään profiili lokivihkoihin sen ollessa mukana etsintäretkellä, osallistui koira purkin löytämiseen tai ei.
Mä yritin vähän omasta kuonolla varustetusta nelijalkaisesta oliostani leipoa kätkönpaikallistajaa. Opetus alkoi hyvin, mutta sitten hätiköin ja panin koiran hakemaan pari kertaa liian vaikeasta paikasta ja painostin sitä liiaksi, minkä vuoksi se menetti täysin motivaationsa. Touhunhan pitäisi olla hauskaa leikkiä koirallekin. Aloitin hehkuttamalla koiralle löytämiäni helppoja kätköjä ja sitten yllytin sitä etsimään jo itse paikallistamiani kätköjä. Sitten tyhmänä vein sen paikkaan, josta en itsekään tiennyt kätkön tarkkaa sijaintia ja siellä oli aivan liian monta koloa, jossa kätkö olisi voinut olla, ja vain usutin ja usutin. Tuloksena oli koira, joka löi korvat kiinni kun sanoo sanan 'kätkö'. Olisi pitänyt alunperin treenata kunnolla ja ottaa koiralle niitä helppoja enemmän alle. Tässä vaiheessa sen koulutustaso oli aivan liian matala ja se toimi lähinnä ilmaisimena, onko kätkö osoittamassani kolossa vai ei.
Nyt oon vähän ottanut koulutusta takaisin päin. Löysin jostain jemmastani silica-pussin ja panin sen muovirasiaan. Sitten piilottelin rasiaa kämppääni ja kannustin koiraa etsimään sitä. Aluksi se oli ihan pottuuntunut koko puuhaan muistaessaan, että sana 'kätkö' tarkoittaa tosi ikävää emäntää, mutta eiköhän maanittelulla ja lihapullapalkalla päästä eteenpäin. Komentosanan voisi tietysti vaihtaa, mutta ei kuulu mun tyyliini. Toivon vain, ettei koira ehdollistu liikaa etsimään juuri minun hajuistani tai minun hajustamallani alueella olevaa purkkia. Eilen pyysin isääni kätkemään purkin heidän pihalleen ja tänään panin koiran etsimään sitä. Ei se oikein toiminut, mutta sain sen lopulta ilmaisemaan purkin paikan. Sitten tein taas pari omaa treeniä. Ensin tamppasin alueen läheisen pellon reunasta ja kätkin purkin heinikkoon. Sitten hain koiran ja annoin sen etsiä. Selvästi hyvää motivaatiotreeniä sille. Toisella kerralla heitin purkin pusikkoon, jottei koira oppisi etsimään vain minun jälkiäni. Isäni saa vielä piilottaa kätkön johonkin, ja sitten pitäisi etsiä jostakin koiralle vieras, maahan helpohkoon paikkaan piilotettu aito kätkö, jonka se voisi etsiä. Maanpintaa kovasti ylemmäs piilotetut purkit ovatkin koiran kanssa oma lukunsa!
Jos olisin opettanut asian kunnolla, olisin ensin opettanut koiran koskettamaan purkkia kuonolla ja sitten vain vaikeuttanut siirtämällä purkkia kauemmas koirasta, asettamalla sen pois näkyvistä ja lopulta treenaamalla tilanteita, joissa koira ei ole nähnyt kätkemistä ja sitten tarvisikin jo avustajia, jotta harjoituspurkissa ei ole minun hajuani. Olen opettanut koiran ilmaisemaan purkin menemällä maahan. Haukkuminen voisi herättää liikaa huomiota. Koira ei saa tuoda purkkia, koska se voisi johtaa naamioinnin tuhoutumiseen tai siihen, etten tietäisi, mihin purkki oli alunperin kätketty, jos koira nostaa sen paikasta, johon en näe. Maahanmenossa on omat ongelmansa, mutta se minimoi vahingot. En myöskään halua koiran raapivan tai kaivavan, sillä se voi aiheuttaa eroosiota tai tuhota naamioinnin. Voi toki treenata laittamalla purkkiin tai sen alle makupalan, mutta makupala pitää sitten erikseen häivyttää, koska maastossa purkit eivät tuoksu lihapullille tai nakeille.
Tässä kätkönpaikallistusjutussa kun ei ole kyse ihmishengistä, rikollisten paljastamisesta tai kilpailusääntöjen noudattamisesta, niin ei ole niin tarkkaa, vaikka koira joskus ilmaisisi väärin tai saisi liian monta käskyä tai elekielistä apua. Se, mitä se oikeastaan etsii, on hankala opettaa. Kätköt eivät ole samanlaisia. Uskoisin, että jos ikinä saan koiraani toimimaan tehtävässä, se hakee yhdistelmää erilaisia kriteereitä. Aluksi se haravoi mahdollista paikkaa kätkölle. Se ottaa kädestäni suunnan. Sitten se haistelee maasta, onko alueella kävelty ja jos on, mihin osoitetussa suunnassa jäljet menevät. Sen jälkeen se voi joko kurkkia umpimähkään koloihin (oma koirani on jo hoksannut, että kätköt ovat usein koloissa) ja ottaa niistä hajun, tai etsiä pelkästään ilmavainulla. Mitä hajua se sitten etsii? Hiljattain esineeseen koskenut ihminen tartuttaa siihen hajunsa ja koira voi etsiä ihmisen hajuista esinettä. Mutta joskus kätkö on voinut maata pitkään koskemattomana piilossaan ja haju on haihtunut tai huuhtoutunut pois. Koira varmaankin oppii kokemuksen myötä hakemaan myös kätköihin liittyviä muita hajuja. Monissa on kuivatusainetta, paperia, lyijykynä, minigrip-pussi, muovia (polyeteeni) tai jonkinlaista teippiä tai useampia näistä. Kaikista varmasti lähtee jonkinlainen tuoksu, kenties vain heikko. Koiraharrastuslajeista lähimpänä lienee palveluskoiralajeista tuttu osio esineruutu, jossa koiran pitää hakea annetulta alueelta tietyn ajan sisällä tietty määrä sinne ripoteltuja esineitä. Kätkökoirani hakualue on epämääräinen ja melko pieni. Lähinnä sen pitää pysyä näkyvissäni eikä mennä kovin kauas, sanoisinko, että koiran tulee pysyä n. 10 m pitkällä sektorilla/kaistalla edessäni. Sitä paitsi voin sattumoisin seistä ihan kätkön vieressä.
Terv. Rico
. Eläin on eläin, viettiensä varassa.
Nalle
Veera
