Sivu 1/1

Voinko tehdä samannimisen kätkön?

Lähetetty: To 20.05.2010 22:35
Kirjoittaja Minigolfer
Porvoossa sijaitsee kätkösarja nimeltä four elements (fire, water, air, earth). Lisäksi on vielä bonuskätkö "fifth element". Näissä on ideana että piilopaikat edustavat eri elementtejä. Esim. air kätkö on tuulisessa paikassa. Meillä oli myös idea neljää elementtiä edustavasta kätkösarjasta, jopa viides elementti-bonus oli mielessämme jo ennen kuin huomasimme em. kätköt. Erona siihen kätköissämme on kuitenkin se idea, että kullakin kätköllä pitäisi käyttää kyseistä elementtiä saadakseen kirjainyhdistelmän näkyville. Esim. tulikätkössä lyhtyyn sytytetty tuikku loihtii yhdistelmän esiin. Kätkömme sijoittuisi helsinkiin. Saako muuten tulta käyttää kätkössä? Saammeko siis tehdä samannimisen mutta kuitenkin sisällöltään erilaisen kätkösarjan?

Re: Voinko tehdä samannimisen kätkön?

Lähetetty: To 20.05.2010 22:45
Kirjoittaja Geovius
Mikään ei estä tekemästä kätköä jonka niminen on jo olemassa. Riippuen tapauksesta voi toisinaan olla korrektia ottaa yhteyttä aiemmin kätkön tehneeseen ja kysyä asiasta suoraan myös sieltä. Eikä mikään periaatteessa estä myös tulielementin käyttämistä mutta se vähän riippuu...

Re: Voinko tehdä samannimisen kätkön?

Lähetetty: To 20.05.2010 23:20
Kirjoittaja nousjan
Kuullostaa kivalta idealta toteutukseen vain :D

Re: Voinko tehdä samannimisen kätkön?

Lähetetty: To 20.05.2010 23:43
Kirjoittaja Minigolfer
Kiitos nopeista vastauksista! Se vähän riippuu mistä? Voisiko siis esim. metsään laittaa kätkön, joka vaatii tulen sytyttämistä tuikkuun? Olisiko sellaisen sytyttäminen laillista metsäpalovaroituksen aikana? Vai olisiko joku muu paikka soveliaampi?

Re: Voinko tehdä samannimisen kätkön?

Lähetetty: Pe 21.05.2010 0:38
Kirjoittaja ZeroOne
Minigolfer kirjoitti:Voisiko siis esim. metsään laittaa kätkön, joka vaatii tulen sytyttämistä tuikkuun? Olisiko sellaisen sytyttäminen laillista metsäpalovaroituksen aikana? Vai olisiko joku muu paikka soveliaampi?
Keksit varmaan vastauksen ihan itse kun hetken aikaa mietit että mitä oikein tuli kysyttyä. Itse suosittelisin että "keinotulen" eli led-lampun käyttö riittäisi. Jos oikeaa tulta pitää alkaa käsitellä, niin suosittelen jotakin Itä-Pasilan kaltaista paikkaa. Muuten toki ihan kiva idea kätkösarjalle.

Re: Voinko tehdä samannimisen kätkön?

Lähetetty: Pe 21.05.2010 0:51
Kirjoittaja karkal
Pelastuslain 24 §

Avotulen teko

Nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää metsään tai sen läheisyyteen, jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että metsäpalon vaara on ilmeinen.

Avotulta ei saa tehdä toisen maalle ilman lupaa, jollei siihen ole pakottavaa tarvetta.

Metsämaalla saadaan kuivanakin aikana suorittaa kulotus erityistä varovaisuutta noudattaen metsäammattilaisen valvonnassa.

Alueen pelastusviranomainen voi kieltää avotulen teon tai muun tulipalon vaaraa aiheuttavan toiminnan pelastustoimen alueella tai osassa sitä määräajaksi, milloin tulipalon vaara on ilmeinen. Päätöksestä tulee tiedottaa kieltoalueella julkisesti.
Edellisen perusteella en suosittelisi avotulen käyttöä kätkön yhteydessä. Kätköilyyn on viime aikoina liitetty monia negatiivisia tekijöitä. On väitetty geoeroosion pilaavan kansallispuistoja ja muita suojelukohteita. Väitetään myös hautausmaiden kiviaitojen tullen kätkölijöiden toimesta saatetun uuteen kuosiin. Ehkä tähän ei enää kaivattaisi tuhopoltto syytteitä.

Ps. Tokko myöskään jokainen kätköilijä on jatkuvasti selvillä eri alueiden metsäpalovaroituksista, jolloin kätkön edellyttämiä toimenpiteitä ei voisi eikä saisi suorittaa.

Re: Voinko tehdä samannimisen kätkön?

Lähetetty: Pe 21.05.2010 1:47
Kirjoittaja kilpertti
Toisesta säikeestä napattua:
Re: Colorado ei tunnista GSAK:n tekemää caches.gpx-tiedostoa

ViestiKirjoittaja mikko&sira päivämäärä Ma Huhti 05, 2010 12:48
Nyt jostain syystä alkoi GSAK (uusin julkaistu versio) sekoilemaan Mapsource Exportin kanssa. Syyksi osoittautui kaksi samannimistä kätköä, "Löyttyjärven laavu". Kun niistä toisen poistaa, toimii export taas oikein. Molemmat kätköt on julkaistu jo jokin aika sitten ja aiemmin GSAK on niistä selvinnyt, mutta ei selviä näköjään enää. Täytyy kai käydä löytämässä ainakin toinen niistä, niin eivät molemmat enää pyöri löytymättömien listalla. Aivan sama tulos oli sekä Pocket Queryjen että Geocache.fi:n aineiston kanssa.
Vähän eri nimi kätköillä varmistaisi ettei tällaista ongelmaa tule.

Re: Voinko tehdä samannimisen kätkön?

Lähetetty: Pe 21.05.2010 2:37
Kirjoittaja Seq
karkal kirjoitti:
Pelastuslain 24 §

Avotulen teko

Nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää metsään tai sen läheisyyteen, jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että metsäpalon vaara on ilmeinen.

Avotulta ei saa tehdä toisen maalle ilman lupaa, jollei siihen ole pakottavaa tarvetta.

Metsämaalla saadaan kuivanakin aikana suorittaa kulotus erityistä varovaisuutta noudattaen metsäammattilaisen valvonnassa.

Alueen pelastusviranomainen voi kieltää avotulen teon tai muun tulipalon vaaraa aiheuttavan toiminnan pelastustoimen alueella tai osassa sitä määräajaksi, milloin tulipalon vaara on ilmeinen. Päätöksestä tulee tiedottaa kieltoalueella julkisesti.
Edellisen perusteella en suosittelisi avotulen käyttöä kätkön yhteydessä. Kätköilyyn on viime aikoina liitetty monia negatiivisia tekijöitä. On väitetty geoeroosion pilaavan kansallispuistoja ja muita suojelukohteita. Väitetään myös hautausmaiden kiviaitojen tullen kätkölijöiden toimesta saatetun uuteen kuosiin. Ehkä tähän ei enää kaivattaisi tuhopoltto syytteitä.

Ps. Tokko myöskään jokainen kätköilijä on jatkuvasti selvillä eri alueiden metsäpalovaroituksista, jolloin kätkön edellyttämiä toimenpiteitä ei voisi eikä saisi suorittaa.
Muistaa toki saattaa, ettei tuikkukynttilä ole avotuli. Edes pallogrilli ei ole, mutta loppujen lopuksi itse siitä vastaa.

Re: Voinko tehdä samannimisen kätkön?

Lähetetty: Pe 21.05.2010 6:32
Kirjoittaja jule100
Eikö tuli voisi olla modernimmassa muodossa? Taskulamppu olisi huomattavasti kivempi ratkaisu. :wink:

Re: Voinko tehdä samannimisen kätkön?

Lähetetty: Pe 21.05.2010 8:06
Kirjoittaja Suurnesu
kilpertti kirjoitti: Vähän eri nimi kätköillä varmistaisi ettei tällaista ongelmaa tule.
Minustakin kätköillä saisi olla edes vähän erilainen nimi. Tietotekniikkaa ei sovi kiusata. Helppoahan se olisi lisätä esim paikkakunta perään?
(Suomessa on muuten 6 kpl Myllyjä :D )

Re: Voinko tehdä samannimisen kätkön?

Lähetetty: Pe 21.05.2010 9:00
Kirjoittaja Tervas
Porvoon sarjan omistajana en millään muotoa vastusta, onhan noita maailmalla muitakin vähän siellä sun täällä.
Soisin kyllä ihan käytännön syistä, ettei kahta täysin samannimistä kätköä maassamme olisi.