Sivu 1/2

Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: To 20.03.2008 22:06
Kirjoittaja hhuikuri
Olen muutamia kertoja törmännyt sekä täällä että muualla näkemyksiin "oikeasta" ja "väärästä" tavasta harrastaa kätköilyä ja välillä tuntuu, että oma tapani on "väärä". Jokaisella on varmasti omat lähtökohtansa, mieltymyksensä ja tapa tähän harrastukseen, niin minullakin.

Itse olen koukuttunut löytämisen iloon, joka antaa minulle motivaation liikkumiseen. En ole muuten himoliikkuja, mutta kätköily tekee siitä mielekästä ja antaa motivaation lähteä ulkoilemaan. Yli 90 % löytämistäni kätköistä olen tehnyt kävely- tai pyöräilylenkkien yhteydessä, joista suurin osa olisi jäänyt tekemättä ilman tätä harrastusta.

Joillekin matka kätkölle ja kätköalueen maisemista nauttiminen on kaiken a ja o. Itselleni se ei ole. Muutamat kätköt ovat johdattaneet minutkin paikkoihin, joihin en muuten olisi tutustunut. Kuitenkin suurin osa löytämistäni kätköistä ovat urbaaneista paikoista lähialueelta, joissa kuljen muutenkin enemmän tai vähemmän usein ja joissa sinänsä ei ole itselleni mitään uutta tai erikoista nähtävää. Kuten sanottua, purkin löytämisen ilo ja kätköilyn antama motivaatio liikuntaan ovat minulle keskeinen osa harrastusta. Jos joskus etsin kierroksellani 10 kätköä iltapäivässä, löytöjen määrää olennaisempaa on se, että olen useimmiten kävellyt 2-4 tuntia tai pyöräillyt 20-40 kilometriä niitä etsiessäni.

Kätköt ovat johdattaneet minut silloin tällöin joihinkin mielenkiintoisiin paikkoihin. Useinkaan en jää tutustumaan näihin paikkoihin kätköretken aikana, vaan painan ne mieleeni ja palaan paikalle ajan kanssa myöhemmin eri reissulla yksin tai kaksin. Kunhan tulevien lomien myötä pääsen laajentamaan kätköilyreviiriäni lähialueita kauemmaksi, löydän varmasti monia uusia hienoja kohteita muualtakin kuin kotikulmiltani ja kun aikaa on enemmän, niihin ehtii tutustua jo kätköretkenkin aikana.

Vaikka kätköilyharrastuksessani löytämisen ja liikkumisen ilo ovat itselleni tärkeimmät asiat, annan erityistä arvoa mielenkiintoisille paikoille, poikkeaville toteutuksille ja toisaalta yhtä hyvin voin olla pitämättä joistakin paikoista, kätköistä tai vaikkapa laskumulteista. Mielestäni kaikesta ei tarvitse pitää ja tekopyhästi hymistellä, että kiva juttu tämäkin.

Harrastukseen ei sinänsä kuulu kilpailullisuutta, mutta myös joidenkin halveksima FTF-jahti antaa oman pikantin lisänsä kätköilyyn. Jokin viehätys siinä on suunnata fillarin nokka kohti uutta kätköä ja polkea sinne kuin viimeistä päivää adrenaliinin virratessa suonissa. Näitä hetkiä ei ole itselleni vielä tullut montaa vastaan, mutta sitäkin makoisempia ne kaksi löytämääni korkkaamatonta tölkkiä ovat olleet. Se on kuitenkin extraa kaiken muun päälle, ei kätköilyn itsetarkoitus minulle.

Tämä vuodatus tuli kirjoitettua lähinnä siksi, että äskettäin muutenkin huonona päivänä tuli purettua kaikki päivän pieleen menneet asiat näkemyseroihin FBA:sta ja FTF:stä sillä seurauksella, että sain tuomion "vääränlaisesta" kätköilystä. Aiheellinen purkaukseni oli osin asiaton, mutta niin oli saamani tuomiokin. Jokainen meistä kätköilee omista lähtökohdistaan. Jokaisella meistä on omat näkemyksemme, mitkä asiat ovat tärkeimpiä itsellemme tässä harrastuksessa. Missään ei ole määrätty, mikä on se ainoa oikea tapa.

Toivon, että tämä virittäisi keskustelua erilaisista asioista, jotka itse kullekin ovat tärkeimpiä tässä harrastuksessa. Mikä sinua viehättää eniten kätköilyssä ja mikä saa sinut lähteämään kerta toisensa jälkeen etsimään muovipurkkeja sillankaiteista, aidantolpista, kivikasoista ja kannonkoloista?

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: To 20.03.2008 22:31
Kirjoittaja Haaskalintu
Tätä on pohdittu sillä toisellakin forumilla. jotain tämän tapaisia ajatuksia se herätti vajaa vuosi sitten. Keskustelu tosin rönsyilee puolen välin paikkeilla inside-sivuraiteille, mutta palaa sitten takaisin perimmäiseen kysymykseen.

Huom! Tarkoituksenani EI ole tyrehdyttää keskustelua, vaan pohjustaa sitä vielä lisää. Eli: "Mikä SINULLE on tärkeintä kätköilyssä?" oli otsikko!

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: Pe 21.03.2008 9:02
Kirjoittaja lefa 40
omasta puolestani voin sanoa että löytämisen ja onnistumisen ilo on ehkä tärkein.
hyvänä kakkosena tulevat luonnossa liikkuminen,kuntoilu ja tietenkin uusien hienojen paikkojen löytäminen joita ei olisi ehkä koskaan etsinyt ilman kätköily harrastusta.
kolmantena tulee mysteeri kätköt joissa saa/joutuu käyttämään vähäisiä aivosoluja ja tässä osassa tulee erityisesti onnistumisen ilo esille,varsinkin jos vielä löytää kyseisen kätkön niin silloin olen onneni kukkuloilla. :P

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: Pe 21.03.2008 10:06
Kirjoittaja el2
Saanut tutustua hienoihin paikkoihin, ja ihmisiin. Löytämisen riemu on aina yhtä suuri, penkoo paikkoja ja onnistuu löytämään jotain josta jästeillä ei ole harmainta aavistustakaan. Ulkoiluun yksi hyvä syy lisää, lapsetkin lähtevät helpommin liikkeelle kun tiedossa on uusi paikka jossa käydä katselemassa maisemia, tai leikkiä. Hienoa on myös kun tulee tietoa omien kulkijoiden liikkeistä pitkin suomenniemeä, yksikään kulkijoistani ei ole vielä kauemmas lähtenyt. Mukava saada loggauksia nettiin kun joku on onnistunut / ei ole onnistunut löytämään kätkemäni rasian.

Voisihan noita syitä tähän touhuun kirjailla tässä vaikka kuinka paljon.

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: Pe 21.03.2008 10:48
Kirjoittaja reply
Omalla kohdallani se on ehdottomasti uusien paikkojen näkeminen ja kokeminen. Monta upeaa paikkaa olisi jäänyt käymättä, jos niihin ei purkkia olisi piilotettu. Itseasiassa niistä paikoista en tuskin olisi koskaan edes kuullut mitään! Toinen syy on se, että saan hieman lääkettä tähän krooniseen "kulkutautiini", eli pelkästään siirtyminen kätkölle joko jalan tai moottorimarssilla.
Mukavahan toki on, jos kätkö löytyy, mutta jos reissu muutoin on mieliinpainuva, niin se ei ole ehdoton edellytys. Kilpailemaan en ala muitten kuin itseni kanssa, joten ne FTF:tkin ovat sitten ihan vain pelkkä bonus kaiken muun kokemuksen lisäksi. Jahtaamaan en niitä ryhdy ja kyllä se näillä selkosilla olisikin aika kovaa hommaa :)

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: Pe 21.03.2008 13:11
Kirjoittaja SilverQuick
Tuossa edellä on mainittu jo monta samaa asiaa kuin itsellä, mutta muutaman lisää voisi mainita.

- Ehkä eniten iloa on tuottanut kätköily yhdistettynä ulkomaan matkailuun! Ihan sama onko kyseessä rantalöhöloma turistikohteessa tai moottoripyöräily pitkin euroopaa. Kätköily tuo erinomaisen lisämausteen ja auttaa löytämään hienoja paikkoja - etenkin sellaisia, jotka eivät ole täynnä muita turisteja :D.

- Haastavien piilotusten etsiminen (ja tietty löytäminen). Sellaisia kätköjä soisi vain olevan enemmän. En tarkoita "kiviröykkiöön piilotettu mikro" - haastavaa vaan esim purkkia, jonka löytäminen vaatii tarkkaa havainnointia ja ällin käyttöä.

- Yhtenä nautintona on kätköjen suunnittelu ja tekeminen. Ja aina ilahduttaa, jos joku eksyy etsimään niitä ja jos kävijä vielä jaksaa logata käyntinsä (löytö tai ei). Ja suurimman ilon tuottaa ilman muuta se, että joku on saanut mukavan kokemuksen kätköstäni ja jos vielä mainitsee siitä lokkauksessaan, niin :D.

Ulkomaan kätköjä läpikäydessä on muuten nopeasti oppinut arvostamaan edes minimaalistakin englanninkielistä kuvausta. Tosin tradit löytyvät lähes aina ilman kuvausta tai vihjeitä ja kätköpaikan kiinnostavuuden voi nopeasti päätellä esim lokkauksiin lisättyjen kuvien perusteella ja määrällä. Mutta esimerkiksi metsässä olevan kätkön lähestymisen suunnittelu voi olla haastavaa jos kaikki lokkauksetkin ovat kielellä, jota ei osaa.

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: Pe 21.03.2008 23:45
Kirjoittaja oh3gux
Yksittäistä tärkeintä asiaa on melko vaikea nimetä, mutta löytämisen/hoksaamisen ilo, mysteerien ratkominen (ts. aivokapasiteetin käyttö) ja "mikä tahansa tekosyy lähteä pihalle edes pari kertaa viikossa kävelemään on todella hyvä tekosyy" ovat varmaankin kolmen kärki.

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: La 22.03.2008 10:41
Kirjoittaja pvihavai
Mulla on kans tärkeetä toi hyvien paikkojen näkeminen, sellaisten joissa voi todeta että enpä olisi ilman kätköilyharrastusta täälläkään tullut käyneeksi. Ulkomailla on sama juttu. Kun etsii kätköjä niin usein olemme nähneet sellaisia paikkoja joista ei todellakaan olla puhuttu matkaoppaissa mitään (ja muutamia kertoja jopa paikallisetkin ihmiset ovat kommentoineet että eipä olla itsekään tuollaisesta paikasta kuultu :-)

Mä pidän myös siitä että on saanut oikeasti nähdä vaivaa sen eteen että saa sen kätkön käsiinsä, eli joku kalliolla oleva. Tietysti kun etsii kaupunkikätköjä niin jos purkkina on jotain muuta kuin se filmipurkki niin aina plussaa :-)

Myös se on hieno fiilis kun törmää keskellä täysin vierasta kaupunkia (tai keskellä metsää) sattumalta toiseen kätköilijään.

Pekka

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: Su 23.03.2008 14:07
Kirjoittaja VHI
Itseäni ilahduttaa aina, kun kätkö on jossain maisemallisesti hienossa tai muuten mielenkiintoisessa paikassa, josta ei etukäteen ollut minulla tietoakaan. Näissä paikoissa tuntee aina tiettyä kiitollisuutta kätkön asettajaa kohtaan.

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: Su 23.03.2008 15:31
Kirjoittaja lpohjala
Itselleni on tärkeintä se, että pääsen koiran kanssa karkuun tätä "nykyajan kiirettä".

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: Ti 25.03.2008 11:12
Kirjoittaja VeskuR
MÄÄRÄ! :twisted:

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: Ti 25.03.2008 17:41
Kirjoittaja jonsson
Irtaantuminen "sillointällöin" kaikenlaisista muista maallisista hössötyksistä :lol:

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: Ti 25.03.2008 17:47
Kirjoittaja rianra
Aarteen etsintä, seikkailu ja pienen pienet oivallukset.

Suuria haasteita kaihtavalle tässä puuhassa riittää pientäkin jännitystä ja paikoitellen maanista vimmaa.

Eikä pidä unohtaa sitä tärkeintä: hyvä tekosyy lähteä ulos.

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: Ke 26.03.2008 8:41
Kirjoittaja mikko&sira
Yritin eilen tätä itselleni selvittää Turun suunnalla kätköillessäni. 41 löydön jälkeen voisin tiivistää tärkeydet näin:
Ulkoilu upeassa säässä ja vaihtelevissa maastoissa etsien haastavuudeltaan ja toteutustavoiltaan erilaisia kätköjä riittävän paljon onnistuen löytämään kaikki ne, joita yritinkin etsiä.

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: To 27.03.2008 8:25
Kirjoittaja Von Ronn
Alunperin ulkoilu ja ihanimpia ovatkin edelleen kätköt tyylillä "purkki metässä". Mutta sekin on hienoa, kun löytää mukamas tutulta alueelta paikan, josta ei ole tiennytkään. Minulla on aika kova kilpailuvietti (lajissa kun lajissa), joten nyt kun perheessä on 2 gepukkaa, on hauska kisailla kumpi löytää kätkön ekana, vaikka sitten tiiminä se kuitataankin :wink:
(voi silti pitää vähän omaa kirjaa, kumpi löysi :roll: ). Mutta summasummarum: koiran kanssa ulkoilu.
-mrs-

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: To 27.03.2008 11:31
Kirjoittaja jdin
Allekirjoitan lähes täysin viestiketjun aloittajan näkemyksen, kuitenkin parilla pienellä poikkeuksella: FTF ei itselle ole niin tärkeä ja paikat kiinnostavat myös jonkin verran enemmän kuin minkä kuvan aloitusviestistä sai. On ollut hienoa huomata kuinka omasta kotikaupungistakin on löytänyt kätköjen välityksellä asioita ja paikkoja joista ei ennen ollut tietoinen.

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: La 29.03.2008 22:04
Kirjoittaja tuulis
kaikkein tärkeintä minulle on se, että kätköilureissut ovat perheen yhteistä aikaa, ollaan yhdessä.
Vaikka takapenkin väki välillä jupiseekin, niin se etsiminen ja löytäminen on niistäkin kivaa.

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: Su 30.03.2008 11:21
Kirjoittaja JoopaNZ
Minulle kätköilyn tärkeimmät puolet tulikin jo aiemmin mainittua, tärkeimpänä yhteinen aika perheen kanssa, sekä yksinkertaisesti sellaisten paikkojen löytäminen minne ei muuten tulisi eksyttyä. Siksipä FTF kätköily ei herätä minkäänlaisia intohimoja. Kätköjä etsitään viikonloppuisin ja lomareissujen aikaan jos ehditään.
Myös valtaosa kotikaupungin kätköistä on jäänyt etsimättä juuri siksi, ettei se löytämisen riemu yksistään aina riitä motivoimaan koluamaan samoja tuttuja lenkkipolkuja / nähtävyyksiä.
Niinpä näihin vajaaseen 50 meidän perheen löytämään kätköön on mahtunut paljon mieleenpainuvia kohteita, kultakaivostunneleista merenrantojen kautta lumihuippuisille vuorille. Ainoa kätkö jonka aion käydä etsimässä vain kätkön löytämisarvon vuoksi on GC49 (re-aktivoitu nro: GC1159W) joka on yksi vanhimpia kätköjä koko lajissa.

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: Su 30.03.2008 17:40
Kirjoittaja artol
En osaa päättää, kumpi kätköilyssä on minulle mielenkiintoisempaa kätköjen etsiminen ja löytäminen vai niiden tekeminen ja piilottaminen. Molempiin harrastuksen osa-alueisiin vaikuttaa minun kohdallani se, että olen vuoden mittaisen kätköilyurani ollut ainoa (alaikäisiä lapsiani lukuunottamatta) aktiivikätköilijä laajan kotikuntani alueella.

Kätköjä tehdessäni "yksinäisyyteni" vaikuttaa sen, että ensimmäistä löytäjää odotan yleensä muutaman päivän sijasta muutamia viikkoja. Se on jännittävää! Gmail avautuu monta kertaa päivässä ja odotan malttamatta saavani postia FTF:n tekijältä. :) Ennestään kätköttämätön "kotikenttä" antaa myös mahdollisuuden sijoittaa kätköjä hienoille paikoille ja onhan se mannaa lukea tyytyväisten löytäjien loggauksia!

"Yksinäisyydestä" johtuen taas kätköjen etsiminen on pikemminkin matkailua kuin lenkkeilyä. Jos haluaa foundilistaansa kartuttaa, on ajettava kauemmas. Kätköjen etsiminen ajoittuukin loma-aikoihin, jolloin liikumme yleensä suuremmalla tai pienemmällä porukalla kätköltä kätkölle.

Oman jännityksensä harrastukseen tuo sen odottelu, että uusia aktiivisia harrastajia ja sen myötä kätköjä syntyisi lähettyville. Mutta se näyttää kysyvän kärsivällisyyttä... :)

Re: Mikä on sinulle tärkeintä kätköilyssä?

Lähetetty: Su 30.03.2008 20:38
Kirjoittaja Haaskalintu
JoopaNZ kirjoitti: yksinkertaisesti sellaisten paikkojen löytäminen minne ei muuten tulisi eksyttyä.
---
Niinpä näihin vajaaseen 50 meidän perheen löytämään kätköön on mahtunut paljon mieleenpainuvia kohteita, kultakaivostunneleista merenrantojen kautta lumihuippuisille vuorille.
Tässä olisi 60kpl lisää mieleenpainuvia kohteita, kerännyt Suomen geokansa.