Kätkötysapua oppilaitokselle
Lähetetty: Ke 06.04.2016 14:01
Moro,
Työpaikkani kouluttaa kaikenlaista ja yhtenä koulutettavana ryhmänä on suomen kieli. Ryhmäytymisessä ja alun kielikylvyssä käytetään useasti toiminnallisia harjoituksia ja itse olen vienyt ryhmän kerran kätköilemään. Päivä oli menestys, peruskommunikointia opittiin kirosanoista lähtien. No oikeastihan se oli tyhmä idea viedä jästejä muiden purkeille, mutta ehjäksi ne kaikki jäi. Nyt tuntuu että geokätköilystä saisi kertoa vähän sinne ja tänne, ja seuraavana yhteisenä tapahtumana saattaa ollakin lajin esittely talolle.
Lähtiskö joku paikallisista tekemään apuna tohon Töröstinmäelle, museokortteliin tai läheisyyteen hyvän multin/trailin/myssen?
Lisätään että siis Kouvolassa.
Pari ideaa on jo, mysse joku helppo Suomeen tutustuttava, trailissa tutustuttaisiin kotimaan mettään ja maalajeihin. Tradi on vähän vaikea tänne, nähtävää kun ei paljoa ole.
Itse en ole koskaan tehnyt kätköä, joten tartis ihan vaan taustatukea ja ohjaamista.
MiniJarva