Jykk€ kirjoitti:Luin tuon selostuksen läpi tuosta FWRCC:stä ja jos tuo haaste olisi omani se menisi arkistoon kun sen suorittaminen muuttuisi liian vaikeaksi/mahdottomaksi. Sen muuttaminen on ehdotoman väärin niitä kohtaan jotka ovat sen suorittaneet nykyisellään.
Giliad kirjoitti:Juu, tämä pointti on erittäin hyvä ja täytyy tunnustaa että enemmän sille kannalle olen itsekin kallistunut sen jälkeen kun toukokuussa kirjoitin linkittämäni avoimen kirjeen.
Tässä jo kohta vuoden ajan noita tiettyjä kätköjä FWRCC:hen keränneenä toivon todellakin tälle hienolle haasteelle pitkää ikää
- ja lähinnä niille muutamille ulkomaisille purkeille, joita edelleen on löydettävissä. Tämä on haaste, jota ei tosiaan halua jättää kesken, kun sitä kerran on lähtenyt tavoittelemaan. Samoin se on siksikin niin innostava, ettei ole aivan tuosta vaan suoritettavissa ja vaatii mm. ulkomaille lähtemistä. Kyllä haasteet saavat oikeastikin olla haasteellisia, ei niiden suorittamisen tuoma fiilis muuten ole yhtä lailla upea. Se mikä toiselle on haasteellista voi toiselle olla helpompaa, eli mielestäni myös erilaisia ja eritasoisia haasteita tarvitaan.
Ja on sitä aivan pelkästään Maailmanmatkaajahaasteenkin vuoksi tulllut tehtyä yksi ulkomaanreissu juuri tässä kuussa
, joten täytyyhän vastaava hulluus olla jatkossakin hyvin perusteltavissa
ja tämän haasteen myötä perusteita löytyy!