Wherigojen luonnista
Wherigojen luonnista
Moi,
nyt on allekirjoittaneelle herännyt ajatus tehdä wherigojen tekokoulutuksesta youtube-videoita suomeksi.
Perusteena tähän on oikeastaan se että kyselyjä & tiedusteluja koulutusten pitämisestä tulee kasvavassa määrin jatkuvasti ja mielenkiinto tuntuu olevan vahvasti kasvusuuntaan. Tarpeisiin vastaaminen alkaa olla jo hieman haasteellista, kun yrittää kytkeä yhteen arkielämän, kaksi muutakin harrastusta ja tämän Materiaalin työstämiseen menee kuitenkin tunteja, se on fakta.
En haluaisi ryhtyä tähän työhön, ellei ole varmaa että tämä nähdään yleisesti
a) kiinnostavana
b) tarpeellisena
c) hyödyllisenä
Koulutuksissani olleet tietänevät sisällöt pääsääntöisesti, mutta jatkuvastihan sitä on oppinut lisää. Lisäksi tähän "joutube" materiaaleihin voisi osallistua omilla videoillaan muutkin wherigoja tekevät henkilöt.
Ensimmäisessä vaiheessa keskityttäisiin Urwigon perusteisiin, muuttujiin sekä peruslaatua olevan kyselywherigon rakentamiseen. Videot voisi olla esim seuraavasti rakennettu:
1. Urwigo ja perusteet
2. Alueet, tapahtumat
3. Kyselyt, kysymykset (muuttujat, inputit)
4. Wherigon julkaiseminen wherigo.com -sivustolla (+ mitä on hyvä olla tehtynä ennen julkaisua)
5. Hahmot, esineet
6. Play anywhere
Kommenteja? Olisiko hyötyä?
Arnyk

Re: Wherigojen luonnista
Tuota, oletko jo huomannut http://urwigotutuksi.com?
Siis hyvä jos joku jaksaa tehdä tutorialeita ym muille, mutta kannattaa ehkä tehdä jutuista mitä ei ennestään löydy.
Siis hyvä jos joku jaksaa tehdä tutorialeita ym muille, mutta kannattaa ehkä tehdä jutuista mitä ei ennestään löydy.
Re: Wherigojen luonnista
Kyllä kiitos! Tässä ainakin yksi innokas oppimateriaalin odottaja.
Re: Wherigojen luonnista
Urwigotutuksi.com on kyllä päässyt täysin ohitse. B-) eipä siinä, täytyy katsella tarkemmin ja tehdä sitten täydentäviä pätkiä kuten ehdotettiinkin

Kyllä! Ehdottomasti tällaisella sarjalla olisi katsojia ainakin täältä ilmoittautuu yksi.